Näin sitä mennään kohti laihdutusleikkausta 10.10. ensimmäinen aika psykologille. Ei malta odottaa koko tämän prosessin alkamista kunnolla. Sitä ennen on tietysti kaikki testit ja keskustelut sun muut.

Painon pudotuksen olen jo sinänsä aloittanut. Alku viikosta vaaka näytti 117,2 kiloa ja tänään se näytti 115,2. Ei siis mitenkään paha näin lyhyellä ajalla. Enkä edes sinänsä vielä ole niin kiinnittänyt huomiota siihen mitä syön vaan pelkästään olen alkanut liikkumaan. Sen verran pitkän aikaa tuo mukavan lyhyt lenkki (noin 3,2 kilometriä) on huutanut nimeäni että tiistaina lähdin pitkästä aikaa lenkille yksin. Ja vau mikä fiilis. Lenkin varrella on yksi iso mäki joka aina ennen on tihkaissut ja lujaa mutta näköjään sitä on jonkinmoinen peruskunto säilynyt lasten jäljiltä että ei tihkaissut läheskään niin paljoa kuin muistin. Yleensä olen kävellyt lenkin 45 minuutissa mutta tiistaina siihen meni 40 min. Tänään taas paransin hiukan ja kävelin lenkin 38 minuutissa. Joten eiköhän tämä tästä. Nyt kun vain saisi itseä hiukan lisää niskasta kiinni tekisi saman lenkin kaksi kertaa päivässä. Ensin yhdessä lasten kanssa ihaillen tätä kaunista suomen luontoa ja sitten illalla yksin. Uimassa ja kuntosalillakin voisi alkaa taas pitkästä aikaa käymään. Se harrastus kun on lasten saannin myötä jäänyt ja pahasti. Ja se näkyy.

Mutta siis jos edes saisin omin avuin sen 10 kiloa pois voisi olla hyvä mahdollisuus päästä leikkaukseen koska tiedän että 60 kilon pudottaminen ilman leikkausta ei tule olemaan helppoa. Ne kun aina pakkaa tulla takaisin korkojen kera. Ja kyllä tiedän että kilot voi tulla takaisin leikkauksen jälkeenkin mutta luulen niin että kun ei pysty syödä niin paljon kuin ennen niin ne pysyvät poissa. Äitini on leikattu 3 vuotta sitten eikä hänellä kiloja ole takaisin tullut kun ei pysty syödä kuin pieniä määriä kerrallaan ilman että tulee huono olo. Leikkaus siis on sinänsä viimeinen vaihtoehto mutta itsellä painaa pahasti sukurasitteet päälle ja diabetes. Että jos nyt tämän avulla saisin pidettyä sen poissa niin hyvä olisi. Raskausaikana diabetes pysyi ruokavalion avulla kurissa mutta niin ei välttämättä olisi tulevaisuudessa. Ja sitä tautihan ei halua varmastikkaan kukaan. 

Tukea onneksi saan sukulaisilta ja ystäviltä valtavasti. Ilman heitä en voisi lähteä koko prosessiin mukaan. Tuki on kaikista tärkein joten älkää ihmiset unohtako tukea ketään joka sitä tarvitsee. Auttakaa ja tukekaa silloin kun näette jonkun sitä tarvitsevan. Elämä kun on niin lyhyt.